maanantai 8. huhtikuuta 2013

Muutama lemppari kempparituote


Kuvassa olevat tuotteet ovat sellaisia kosmetiikkatuotteita, joita käytän päivittäin. Suurin osa käyttämistäni ihovoiteista on apteekkikosmetiikkaa. Vasemmalla violetissa pahvipakkauksensa päällä Louis Widmerin silmänympärysvoide, jota olen käyttänyt parikymppisestä asti eli pian 20 vuotta. Välillä kokeilin muiden sarjojen silmänympärysvoiteita, mutta palasin tähän takaisin. Käytän silmänympärysvoidetta aamuin illoin huulille sekä silmänympärysiholle. Widmer sarjasta löytyy jokaista tuotetta myös tuoksuton versio.
Päivä ja yövoiteen virkaa toimittaa Baba de Caracol eli etanavoide, jonka keksin parisen vuotta sitten etsiessäni jotain couperosaiholle sopivaa. Olen tykännyt tästä ja hintakin on kohtuullinen kun ajattelee pakkauksen kokoa. Vichy sarjan vihreäkorkkinen deodorantti on tehokas ja kuitenkin hellävarainen. Vichyn 3 in 1 puhdistusemulsio on hyvä meikinpuhdistukseen.
Kuvaan en laittanut meikkipussini sisältöä, mutta esimerkiksi luottoripsarini on Estee Lauderin Double Wear. Miekkonen tuo sitä reissatessaan maailmalla hieman edullisemmin. Meikkivoiteena käytän peittävää JoeBlascoa, koska punoittava couperosaihoni tarvitsee sen peittävyyttä ja olen tykännyt siitä vaikka välillä kokeilin muutakin mm. M.A.C. tuotesarjan nestemäistä meikkivoidetta. Olen aika laiska meikkaaja ja minun pitää saada kasvot kuntoon vauhdikkaasti. Siksi tuo nestemäinen oli mielestäni hankalampi käyttää kun se piti levittää sormin tai siveltimellä. JoeBlascon vetelen kasvoille sienellä työpaikan pukuhuoneessa pari minuuttia ennen työajan alkamista. :)

Kynsillä Golden Rose Jelly Jewels 113

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti