keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pitsiranskikset :)


Tällaisen ranskalaisen manin askartelin itselleni ja koristelin pitsitarroin. Lakkoina: CC vitabase, Essie "sugar daddy", O.P.I "alpine snow", Inglotin glitterlakka sekä Essien "good to go".

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Arjen luksusta

Tatun päikkärikaveri oli meillä kylässä. Poikien leikkiessä keskenään me äidit päästiin rauhassa jutskailemaan missäpä muualla kuin kynsilakkauspöydän äärellä. Tuloksena oli hieman arjen luksusta: manikyyri kyläreissun lomassa. Värinä taasen lempparini O.P.I:n pompeii purple ja kimallusta Vi la Divan lakalla. Nimettömiin vielä kukkatarrat. 


torstai 14. maaliskuuta 2013

Water decalit


Miekkonen tilasi Amazonista kirjoja ja laitoin itsekin ison kynsitarviketilauksen sitä kautta, mutta tilausta tehdessä tuli ilmoitus, että moni tilaamistani tuotteista jää tulematta tähän kohdemaahan. ;( Kynsijutuista tuli vain kaksi arkkia näitä punaisia water decaleja. Eka kerta kun käytin tällaisia, ja myönnän että sai olla tarkkana ettei kuvio mene ruttuun. Lopulta huomasin, että kuvion sai kynnelle parhaiten siten, että sukelsin sormella ja nappasin decalin kynnelle vedestä. Sitten nopeasti siirto haluttuun paikkaan decalin ollessa vielä märkä. ;) Lakkana on O.P.I:n "chocolate shake-speare" ja hieman pinkkiä glitterjauhetta lisäksi. Nämä kynnet eivät olleet lempparini, mutta kestin näitä melkein viikon. :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Peilikynnet ja tähtiä



Pari ystävää kävi tuossa muutama päivä sitten kylässä. Halusin kokeilla heille eka kertaa näitä koko kynnen tarroja. Kynsitarrat ostin Pieces myymälästä. Hommasin samasta putiikista muuten kaksi aivan ihanaa keväistä tuubihuvia, joista postaan kuvia myöhemmin. :) Tarrojen laitto oli helpompaa kuin luulin. Pienemmille kynsille se toki vaati hieman leikkaa liimaa askartele meininkiä, mutta sellainen ei tällaiselle vanhalle korttiaskartelijalle ole haaste eikä mikään. ;) Päälle latoin konadin päällyslakan. Peilikuvioiset oliva ystävälläni vielä tänäänkin hyvässä kuosissa. Nuo tähtikuvioiset on jo kuluneet pois; kaverin kynsien pureskelulla ei ole asiassa mitään tekemistä. ;)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vastaan haasteseen

Glitterlandin Katja laittoi minulle haasteen. Vastaan 5 kysymykseen, keksin 5 omaa ja laitan eteenpäin. 

1. Mieluisin kynsien koristelutapa? Konad leimailu ja tarrat
2. Kauanko olet harrastanut kynsien laittoa? Pari vuotta
3. Millainen olisi unelmien lakkasi? No, se peittäisi jo yhdellä kerroksella, levittyisi tasaisesti ja kestäisi kolme neljä päivää lohkeilematta. Aina saa unelmoida. ;)
4. Mitä odotat tulevaisuudelta? Että oppisin vielä paljon uutta elämässäni. Hyvää ja sujuvaa perusarkea. Nähdä lasten kasvun itsenäisiksi miehiksi. Toivottavasti he oppivat rohkeasti tavoittelemaan omia unelmiaan. 
5. Mikä on sinulle tärkeintä elämässäsi? Perhe ja ystävät.





kesää odotellessa.....





Tässä keksimäni 5 kysymystä: 
1. Sininen vai punainen?
2. Linkitä jokin keväinen lakkauksesi.
3. Mikä sinusta tulee isona jos kaikki haaveet käy toteen?
4. Mikä on lempi-vuodenaikasi?
5. Oletko vilukissa vai kuumakalle?

Haastan seuraavat bloggaajat:


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Väriranskis ystävälle


Kävin kyläilemässä ystävän luona ja katsomassa heidän perheensä uusinta tulokasta. Pikku prinssi oli silloin jo melkein 3kk. Päivä oli tosi ihana ja aurinkoinen; ihan ekoja keväisiä talvipäiviä. Ulkoillessa kylläkin huomattiin että tuuli oli navakka. Tällaiset väriranskikset taiteilin ystävälleni. Tuli ihan pirteät vai mitä? Pikkuisen kanssa joutuu lotraamaan jatkuvasti veden kanssa, mutta siitä huolimatta nämä kestivät lakkauksiksi tosi hyvin. Jee! <3 Pohjalla ColorClubin vitabase, kärjissä Viva la Divan 116, hieman blingiä Modan tikkuhilelakalla ja ranskislakkana Essien "sugar daddy" ja lopuksi Essien "good to go" pikakuivattava päällyslakka. Pikkuprinssi ja isoveli olivat tosi kärsivällisiä kun äidin kynsiä laitettiin. Hieman piti yhtä kynttä korjata kun pikkumiehelle tuli nälkä äidin lakkojen ollessa vielä hieman pehmoiset. Aika hyvin siis. :)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Mainostus


Belegwenin blogissa ihana giveaway! Osallistun. Osallistu sinäkin. <3

Olosuhteiden pakosta lyhyeksi viilatut kynnet :(


Nyyh! Katkaisin eilen pikkumiesten kanssa touhutessani yhden parhaimmista kynsistäni. Päätin että pakko kai ne on kaikki viilata suht samaan pituuteen. Kynsi katkesi jännästi, sillä mulla oli tämä Essien "lovie dovie" kynsilläni jo valmiiksi ja kynsi jäi ikäänkuin lakan varaan. Olisihan sitä voinut paikatakin, mutta eiköhän nämä saa taas kasvamaan. Viilauksen tulosta korjasin sitten laiskana laittamalla Viva la divan glitterlakkaa pinkin päälle. Ihan perussettiä siis tällä erää. Enää tasan 2 viikkoa Adam Lambertin keikalle ja sinne täytyy keksiä joku pähee rock-mani. <3 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Mustaa ja kultaista



Tässä on vinoranskis Mavalan mustalla lakalla, Mavalan kultaisella glitterlakalla tehostettuna. Yritys oli viilata kynsiä enempi mantelin malliin, mutta näemmä se onnistui vain tuon etusormen kynnen osalta. :) Ranskislakkana Essien "sugar daddy" taasen. Nimettömissä SannaTarasta tilatut kynsitarrat. Päällä Essien good to go pikakuivattava. 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Esittelyssä: uusi kynsilakkahylly!


Tadaa! Miekkonen teki tämän minulle eilen kun vietimme yhteistä vapaapäivää. Olen niin iloinen. Mielestäni tästä tuli tosi hieno. Tätä olin visioinut yhdessä hyvän ystäväni Heidin kanssa, joka on sisustussuunnittelija. Ikean Ribba tauluhyllyt on kiinnitetty filmivaneriin, jonka takana on koolaus. Näin seinässä kulkevalle sähköputkelle jäi tilaa, ja lisäksi se jää vanerin taakse piiloon. Heidi keksi, että voisin kiinnittää tapetin tapettiliimalla vaneriin perinteisen maalaamisen sijaan. Pinkki kuuluu lemppareihini ja valkoiset hyllyt korostuu kivasti taustastaan. Hyllyissä on myös reilusti tilaa kynsilakkakokoelman kasvattamiseen. Tämä seinäke on kodinhoitohuoneessa oleva syvennys ja sen saa liukuoven taakse piiloon. Tuossa puuhyllyssä on loisteputkivalaisin ja olen kiinnittänyt pöytään myös toisen valaisimen, joten valoa on riittävästi kynsien laittoon. Tätä syvennystä vastapäätä on pieni lokonen, josta otan pienen pöydän esiin aina lakkailuja ja kynsien laittoa varten. Mitäs pidätte?