Ystävä sai tällaiset lomakynnet. Kärjissä on eco soak off galaxy glitter ja nimettömiin on geelin alle upotettu pienet lilat strassit. Tuo econ galaxy glitter on tosi upea. Se on myös kovin juoksevaa, joten sitä pitää laittaa kynsi-pari kerrallaan, ettei kaikki valu sormen reunaan. Lisähaastetta tuo se, että glitterhiukkaset tahtovat geelin sekoittamisesta huolimatta vajota purkin pohjaan. Saadakseen peittävän glitterkerroksen, sitä tarvii hieman paksulti. Kärjet jäävät sen vuoksi hieman paksummiksi. Paikkasin asiaa laittamalla kynsipedille runsaammin eco soak off pinkkiä. Viimeistelyssä käytin Sinan ihanan kimaltavaa shimmer UV-lakkaa.
torstai 30. elokuuta 2012
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Kännykkäotoksia kivoista kynsistä
Tein tänään kahdet kynnet. Ystävälle yläkuvassa olevan ranskalaisen manikyyrin perinteisellä valkoisella, nimettömiin fimo-kukkaset ja koristeluna glittergeeli. Alakuvan kynnet kuuluvat ystäväni anopille ja hän sai pinkkikärkiset ranskalaiset glittergeelillä sekä nimettömiin pinkit strassit. Peukkuihin tuli kivat kukkatarrat, mutta niistä otettu kuva kännykkäkameralla valitettavasti epäonnistui.
perjantai 24. elokuuta 2012
Glitteriä, varpaita sekä sinistä
Ystävä sai pinkkien glitterkynsien tilalle tällaiset valkoisella glitterpölyllä toteutetut soak off geelikynnet. Mielestäni näistä tuli kivat. Sopivan ohuet, kiiltävät ja yksinkertaisesti kauniit. :)
Soak offien poisto sensijaan tuottaa edelleen päänvaivaa. Olen miettinyt pitäisikö opetella kovien geelien tai akryylikynsien tekoa, kun nämä soak offit vaan eivät liukene pois nimensä lupaamalla tavalla. Jatkan nyt toistaiseksi näillä. Arvelen että soak off geelien kynsilakkamainen levitystapa on tällaiselle aloittelijalle niin paljon helpompaa kuin nuo mainitsemani geelit tai akryylit mutta mielessä muhii mahdollinen kurssi.....
Tein omiin varpaisiini ranskiksen uv-lakoilla. Isovarpaissa sannataran verkkokaupasta tilatut kukkatarrat. Nämä tarrat toimi hyvin, mutta aiemmassa postauksessani yksien kukkatarrojen kanssa koin ongelmia.
Omiin kynsiin tein sinikärkisen soak off geelauksen jo viime viikolla. Alunperin nämä olivat hieman erilaiset. Tein näille pikahuollon: viilaus, ohut kerros eco soak off geeliä sävyä "english rose", joka mielestäni oli melkein kirkas yhdellä kerroksella. Saattaa olla hieman nude- sävyinen jos laittaa useamman kerroksen. Laitoin vielä sinan ihanaa shimmer uv-lakkaa; valitettavasti sen kimallus ei kuvasta täysin välity. Nimettömissä on puolihelmet ja yhdellä kynnellä perhostarra. Lopuksi viimeistelin seche viten top coatilla sekä Sally Hansenin kynsinauhaöljyllä.
maanantai 20. elokuuta 2012
Juhlakynnet
Ystävä sai tällaiset juhlakynnet tuleviin kihlajaisiinsa. Varpaissa on ruhtinaallinen määrä glitteriä. Sormen kynsillä on soak off geelaus sekä liukuva glittervärjäys. Koristuksina konad-kukkasia ja nimettömissä puolihelmistä tehdyt kukat. Käytin soak off geelejä ja rion uv-päällyslakkaa. Toivottavasti pysyvät hyvinä viikonlopun juhlienkin yli.
edit. kertokaahan mulle mitä oikein tein väärin kun mulla oli leimailun sijasta tarkoitus laittaa pariin kynteen sellaisia glitter-kukka tarroja. Vedettyäni tarrojen päälle seche vite- top coatin alkoivat tarrakukkaset irvistää ja mennä kippuraan.... :/ Viime viikolla laitoin ihan perus-mustat kukkatarrat omiin isovarpaan kynsiin, eikä tällaista ilmiötä tapahtunut? Näissä glitter tarroissa ei ollut mukana ohjetta, mutta niissä mustissa oli, että ehdottomasti top coat päälle...
perjantai 17. elokuuta 2012
tiistai 7. elokuuta 2012
Pikkuiset kisut
Tänään tein kaverille tällaiset söpöt pinkit glitterkynnet. Muissa kynsissä pantteripitsileima ja nimettömissä pinet kisut. Kynsien omistaja on kissaihminen, joten nämä ovat just passelit.
Ai niin....edelliset mustakärkiset kynnet kestivät 3 viikkoa. :)
I made these cute nails for a friend. The little kittens turned out purrrfect don't you think?
torstai 2. elokuuta 2012
Kaverille kans...
Yläkuvassa luonnonvalossa makrokuva soak off kynsistä 3 viikon kasvulla. Mielestäni aika hyvin ovat pysyneet ja makrona toki näkyy kasvuraja tosi tarkasti. ;) Alakuvassa sitten uudet valmiit kynnet, joissa aikalailla sama toteutus kuin omissani erotuksella että nämä ovat tasakärkiset.
Upper picture: three weeks growth. Lower picture: new nails with a similar design than mine have, just the shape of these is different.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)