sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pyjamabileet!




Vietin ihanan perjantai-illan ja lauantai päivän mukavassa seurassa pyjamabileiden tyyliin. Päiviin sisältyi skräppäilyä, herkuttelua, kuohuvaista, hierontaa sekä kauneushoitoja. Askartelin myös parit soak off geeli kynnet.  

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Raikasta minttua!


Pääsin eilen kokeilemaan Nail shopista tilaamaani Noveau Nailsin värillistä soak off geeliä nimeltä minty fresh. Väri on jotain mintun ivhreän ja turkoosin välimaastoa. Vetäytyminen oli suhteellisen voimakasta; mielestäni voimakkaampaa kuin valkoisella. Kärkiin täytyi tehdä korjaava toinen kerros ettei ihan kärjet olisi jääneet ilman väriä. Päällä on vielä econ sweetie glitter. Glitterit vaan kun kuvissa tuppaavat näyttämään aika mitäänsanomattomilta vaikka livenä kimallus onkin ihana.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Välillä korttiaskarteluja




Kuvissa pari korttia, ylemmät kuvat onnittelu uuden kodin johdosta. Kortin sisällä olevan oven takaa sai lukea onnittelutekstin. Alempi keväänvihreä on sporttisen pikkumiehen synttärikortti.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kynsiä, kynsiä....



Ylemässä kuvassa viime viikolla ystävälle laittamani soak off geelikynnet ranskalaisin ja glitterillä. Tein toisen käden lohjenneeseen nimettömään jatkopalan soak off geelillä ja kuten kuvasta näkyy se onnistui.En nimittäin enää muista kumpaan käteen se tuli ja kuvastakin sitä on hankala arvata, kenties oikean käden nimettömään? Ikävä kyllä geelillä jatkettu kynsi ei ollut kovin taistelukestävä ja lohkesi ensimetreillä.
Tein alemman kuvan omat soak off geelaukset glitterkärjin noin viikko sitten. Innostuin tänään (tai oikeammin eilen) illan pimetessä lisäämään konad perhoskuvion laatalta m25. Päälle Seche vite, josta on tulossa suosikkini. Kääks miten tuo juuri laitettu kynsinauhaöljy saa sormeni näyttämään superryppyisiltä. :)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Vanhat pois ja uudet tilalle.


Kuvassa 3 viikkoa sitten 1.4. tehdyt soak off geelaukset. Kasvuraja on aikamoinen. Nämä olivat niin hyvässä kunnossa että näihin olisi voinut ongelmitta tehdä huollon ja täyttää kasvurajat, mutta päädyimme kuitenkin tekemään uudet ihan vaihtelun vuoksi.


Tässä samat kynnet geelin poistamisen jälkeen. Econ soak off solution toimi kuin unelma ja geelaus toden totta lähti noin 10 minuutin foliokääreliuottelun jälkeen helposti. Kuten kuvassa näkyy kynnet ovat hyvässä kunnossa.


Tässä uudet soak off geelatut kynnet. Pohjalla nouveau nailsin clear base coat, sitten 2 kerrosta econ coral pink geeliä. Kärjissä galaxy glitter ja päälle eco väritön soak off geeli. Kuviot nimettömissä konadilla ja koko homma päällystetty vielä Seche Vite top coat.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Glitterkynsiä ja suloiset "pitsiruukut"





Tein tänään ystävälle soak off geeleillä ranskalaiset, joihin tuli päälle herkullinen kerros eco soak off vegas glitter-geeliä. Soak off geelaukseni ovat alkaneet sujua ja kestävät parhaimmillaan jopa kaksi viikkoa. Ajatukseni onkin keskittyä lähinnä soak off geelilakkauksiin, kun ne näyttävät onnistuvan. Ongelmana vain on, että käsittääkseni värilliset soak off geelit eivät ole aivan yhtä peittäviä kuin uv-lakkaus. Yritän siis vielä saada esim. punaisen uv-lakkauksen onnistumaan, siten että se pysyisi kynsillä lohkeilematta edes viikon verran. Soak off-geeleillä kun manikyyrit on lähinnä ranskiksia ja glittereitä esim. koko kynnen peittävien värien sijaan.Tilauksessa on pari värillistäkin geeliä, joten pääsen kokeilemaan käytännössä miten peittäviä ne ovat.
Toisen kuvan fejka-kasvit ja iki-ihanat pitsiruukut ovat ikeasta ja niiden on tarkoitus siirtyä kesällä koristamaan terassipöytää, joka on vielä hankkimatta. :)

lauantai 14. huhtikuuta 2012

torstai 12. huhtikuuta 2012

Vaihteeksi peruslakkaus ja ranskikset konadilla.




Edelliset ranskikseni soak off geeleillä kestivät 8 päivää, vaikkakin pesin käsiäni perheessämme riehuneen vatsapöpön vuoksi ziljoonia kertoja viikon aikana. Ajattelin vaihtelun vuoksi laittaa ihan peruslakkoja. Kuvassa ranskalaiset konadin sävyllä baby blue. Kynnet on lakattu vielä inglotin glitterlakalla. Top coatiksi hommasin monissa blogeissakin kehutun seche viten pikaisesti kuivuvan päällyslakan. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Baby blueta kärjissä on kaksi kerrosta ja väri muistuttaa mukavasti turkoosin sinistä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ranskalaisten harjoittelua

Tänään tein parille ystävälle ranskalaisen manikyyrin soak-off geeleillä. Efektinä laitoin toiseen kerroksen econ hifi glittergeeliä. Toiseen tein Konad-kuvion nimettömiin sekä vauhtiraidat Kiss koristelumaalilla.