maanantai 17. syyskuuta 2012

Synttärikortti siskolle


Tällainen kortti lähti siskolle Tampereelle tuossa jo syyskuun alussa. Kortin idea on intohimona askartelu 2012-tapahtumasta Fiskarsin askartelupajasta. Aika söpis vaikka ite sanonkin. :) Muutin hieman blogin taustakuvaa enemmän lempparivärieni suuntaan. Mitäs tykkäätte? 
Olen saanut uuden seuraajan! Tervetuloa joukkoon Ida-Maria!
Sitten hieman kynsiasiaa: niin paljon kun rakastankin kynsien laittoa, aikani niiden tekemiseen on välillä kovin rajallista. Töissä käyvänä kahden pikkuvesselin äitinä aika on välillä kortilla. Olen päättänyt lisätä toisen tärkeän harrastuksen; nimittäin liiaksi laiminlyömäni liikunnan määrää. Oloni on ollut veltto ja saamaton ja tiedän saavani energiaa liikunnasta. Postailen kynsiblogiini jo muutenkin harvemmin kuin moni muu kynsibloggari, koska keskityn käytännössä soak off geelien tekoon tavallisten lakkausten sijaan. Soak off geelikynnet voivat onnistuessaan kestää hyvinä kahdesta jopa kolmeen viikkoa niinpä postaustahtini on ollut sen mukainen. Voipi olla, että ainakin hetkellisesti postailen aiempaa harvemmin, koska haen nyt tasapainoa mahduttaakseni kaiken tärkeän kalenteriini. Aion toki jatkossakin tehdä kynsiä ystävilleni ja voisin jopa välillä innostua laittamaan ihan koristeellisia lakkauksia tavallisilla lakoilla. Ajattelin tehdä jossain vaiheessa postauksen siitä mitä lakkoja ja soak off geelejä omistan. Miltä sellainen kuulostaa?
Ulkona puhaltelee syysmyrsky ja sade ropisee ikkunaan, joten myönnettävä se on: syksy on tullut. Onneksi tässäkin vuodenajassa on jokin oma taianomainen viehätyksensä, etenkin kun tuuli heiluttelee värikkäitä paperilyhtyjä muuten pilkkopimeällä ulkoterassilla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti